Cavalieryhdistyksen terveystuet vuonna 2020

 

Hallitus päätti 2.11.2019 kokouksessaan jatkaa vielä ainakin vuoden 2020 ajan laajennettujen terveystukien maksamista jäsenistölleen. Näin laajat ja mittavat terveystuet on pystytty myöntämään jo kolmena vuonna peräkkäin cavalierien terveystukitilin ansiosta. Jäsenistö on kerännyt terveystukitilille rahaa erilaisten järjestettyjen tempauksien tuottojen ja Puodista tekemiensä ostosten ansiosta. Cavalieryhdistys on lisäksi saanut lahjoituksia ja palkintoja toteuttamastaan cavalierien terveyden eteen tekemästään työstä.

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys tukee jäsentensä cavalierien terveystutkimuksia vuonna 2020 seuraavasti:

Sydänkuuntelu

  • Yli 6-vuotiaille cavaliereille maksukuittia vastaan maksetaan enintään 25 euron tuki virallisesta sydänkuuntelusta.
  • Cavalieryhdistys korvaa kokonaan yli 7-vuotiaille koirille virallisen sydänkuuntelun järjestämissään joukkotarkastustilaisuuksissa.

Sydämen ultraäänitutkimus
Sydänultrausta tuetaan 60 eurolla yli 1,5-vuotiaille koirille. Tuki suoritetaan maksutositetta ja virallista sydäntutkimuslausuntoa vastaan. Jos koira on sydänultrattu aiemmin, pitää myös aiempi lausunto toimittaa yhdessä uuden tuloksen kanssa. Tuki on mahdollista saada samasta koirasta kerran kuluvan kalenterivuoden aikana.

Miten sydäntutkimustuki haetaan?
Lausunto on kätevintä tallentaa ja lähettää Kennelliiton Omakoirasta pdf-tiedostona osoitteeseen terveys@cavalieryhdistys.com. Jos olet Kennelliiton jäsen, voit saada SKL:n Omakoirasta koirasi sydänlausunnon pdf-tiedostona. Jos et ole SKL:n jäsen, lähetä sähköpostia terveystulokset@kennelliitto.fi tai evi.helin@kennelliitto.fi ja pyydä lähettämään sinulle koirasi sydänlausunto sähköpostissa pdf-tiedostona.

Huomaathan, että pelkkä linkki jalostustietojärjestelmään ei riitä sydäntutkimustuen saamiseksi, vaan Cavalieryhdistykselle on lähetettävä kopio virallisesta sydänlausunnosta.

Syringomyelia
Cavalieryhdistys tukee jäseniensä koirien virallisia magneettikuvauksia rahallisesti riippumatta siitä, onko kyse oireettomasta tai oireisesta koirasta. Tuen saa myös koiran uusintakuvauksesta.

  • MRI tuki on 60 euroa
  • magneettikuvauksen uusintatutkimuksen tuki on 200 euroa, jos edellisestä virallisesta kuvauksesta on kulunut vähintään kolme vuotta. Tuen hakemiseen tarvitaan kaikki koiraa koskevat MRI-kuvauslausunnot ja uusintakuvauksen maksutosite terveys@cavalieryhdistys.com sähköpostiosoitteeseen toimitettuna.

Miten MRI-tuki haetaan?
Jos olet Cavalieryhdistyksen jäsen ja haluat Cavalieryhdistyksen MRI-kuvaustuen, lähetä Omakoiraan tai sähköpostiisi saamasi virallinen MRI-kuvauslausunto osoitteeseen terveys@cavalieryhdistys.com ja IBAN-muodossa olevan tilinumerosi.
Tuen maksamista varten tarvitaan myös kuittikopio kuvausmaksusta Cavalieryhdistyksen kirjanpitoon. Huomaathan, että pelkkä linkki jalostustietojärjestelmään ei riitä kuvaustuen saamiseksi, vaan Cavalieryhdistykselle on lähetettävä kopio koko lausunnosta, mistä käy ilmi myös mahdolliset millit, tieto mahdollisesta aivokammioiden laajentumasta ja välikorvien tilanne.

Ruumiinavaustuki
Yhdistys tukee jäsenensä cavalierien kuolinsyyn tutkimuksia maksamalla ruumiinavaamistukea. Tarkemmat tiedot tämän tuen hakemisesta löytyvät yhdistyksen kotisivujen Terveys-osiosta.

Pyydämme huomioimaan, että terveystuki on yhdistyksen jäsenetu ja siksi tuki maksetaan vain jäsenten koirien terveystutkimuksista.